Neroksi synnytään, ei opita

Eilen ne tilaamani thiedeman-ohjat vihdoinkin tulivat. Tänään pääsenkin niitä kokeilemaan, mutta sitä ennen on pakko kertoa teille eilisestä.

Kävimme nimittäin melkein koko perheen voimin Haddia juoksuttamassa -vanhempani tulivat mukaan. Se oli hauskaa kun juoksentelimme pitkin poikin maneesia -isäni sai Hödön ravaamaan tosi komeasti korkealla askeleella, taisi olla issikalla mielessä että tuolta hepultahan saa muuten herkkuja....
Irtohypyttäminen oli hauskaa sekin, vaikka Haddi olikin vähän sitä mieltä että perkele kun tuo tuolla maassa miua komentaa eikä selässä, en varmasti tottele: askellajin herra päätti itse, eli suurin osa hypyistä suoritettiin ravista... No, ajattelen positiivisesti että jos se kohelo pääsee ravista tiputtamatta yli 75 cm, niin mitäköhän se sitten näyttäisi laukasta hypätessään. Pitääpi ensi viikolla pitää kunnon estepäivä meille.
Loppuhuipennukseksi Haddi pysähtyi odottavien silmiemme alla esteen eteen, potkaisi oikealla etujalallaan puomit alas, käveli keskellä tolppia ja pysähtyi katsomaan meitä korvat hörössä, juuri ihanalla "Enkös tehnykki oikein enkö ookki hyvä poika, ansaitsen porkkanan kiitos 8)"-katseellaan. Voi tui!

Ulos vietäessä Haddi kuitenkin koheloi jotain, liekö säikkyi tai vastaavaa mutta joka tapauksessa ryntäili ja pomppi aivan vain taluttavan isän riemuksi. Taisi siinä rytäkässä niksauttaa jalkansa, sillä hetken aikaa sillä aristi astua. Mie tietenkin heti hirveässä paniikissa tunnustelen jalkaa ja yritän selvittää aristaako, seuraan liikkeitä kun isä taluttaa Haddia takaisin talliin ja vielä karsinassa yritän tutkia jalkoja. Ei ontunut eikä aristanut, mutta toisaalta issikat eivät vain aina suostu kipuaan näyttämään. Toivottavasti se oli vain pieni niksaus.... :T