Neroksi synnytään, ei opita

Eilen ne tilaamani thiedeman-ohjat vihdoinkin tulivat. Tänään pääsenkin niitä kokeilemaan, mutta sitä ennen on pakko kertoa teille eilisestä.

Kävimme nimittäin melkein koko perheen voimin Haddia juoksuttamassa -vanhempani tulivat mukaan. Se oli hauskaa kun juoksentelimme pitkin poikin maneesia -isäni sai Hödön ravaamaan tosi komeasti korkealla askeleella, taisi olla issikalla mielessä että tuolta hepultahan saa muuten herkkuja....
Irtohypyttäminen oli hauskaa sekin, vaikka Haddi olikin vähän sitä mieltä että perkele kun tuo tuolla maassa miua komentaa eikä selässä, en varmasti tottele: askellajin herra päätti itse, eli suurin osa hypyistä suoritettiin ravista... No, ajattelen positiivisesti että jos se kohelo pääsee ravista tiputtamatta yli 75 cm, niin mitäköhän se sitten näyttäisi laukasta hypätessään. Pitääpi ensi viikolla pitää kunnon estepäivä meille.
Loppuhuipennukseksi Haddi pysähtyi odottavien silmiemme alla esteen eteen, potkaisi oikealla etujalallaan puomit alas, käveli keskellä tolppia ja pysähtyi katsomaan meitä korvat hörössä, juuri ihanalla "Enkös tehnykki oikein enkö ookki hyvä poika, ansaitsen porkkanan kiitos 8)"-katseellaan. Voi tui!

Ulos vietäessä Haddi kuitenkin koheloi jotain, liekö säikkyi tai vastaavaa mutta joka tapauksessa ryntäili ja pomppi aivan vain taluttavan isän riemuksi. Taisi siinä rytäkässä niksauttaa jalkansa, sillä hetken aikaa sillä aristi astua. Mie tietenkin heti hirveässä paniikissa tunnustelen jalkaa ja yritän selvittää aristaako, seuraan liikkeitä kun isä taluttaa Haddia takaisin talliin ja vielä karsinassa yritän tutkia jalkoja. Ei ontunut eikä aristanut, mutta toisaalta issikat eivät vain aina suostu kipuaan näyttämään. Toivottavasti se oli vain pieni niksaus.... :T

Melkein vuosi kulunut,

ja jatkan silti samalla teemalla kuin viimeisin postaus.
Tässä puolen vuoden aikana on ollut hyviä hetkiä ja huonoja hetkiä, Haddi on ollut kiltti kuin enkeli, laiska kuin minä ja sekopäinen kuin marakatti. Ja nyt on taas marakattivaihde päällä.
Ette nimittäin ikinä usko mitä olen menossa herralle ostamaan.
Thieldeman-ohjat.
Kyllä. Minun pienelle kullanmurulössykkävässykälleni. Apuohjia. Mikä tätä maailmaa vaivaa? :\

Haddi on mennyt muuten kuin enkeli pieniä juputuksia lukuunottamatta -mutta en tiedä, ehkä talvi on kihahtanut hattuun tai muuten vain kusi on noussut korvien väliin: Maastossa rakas pirulainen nostaa pään kuolaimen yläpuolelle ja lähtee kiikuttamaan, bye bye ohjattavuus. Kaikista pahinta on se kun Haddi aloittaa pukittelun -se nykäisee pään niin nopeasti alas että miua sattuu käsiin, ja jos se sattuu miua niin miettikääs miltä se tuntuu hevosen suupielissä?! En yhtään ihmettele, miksi aristelee. Tai kuvitelkaas jos ratsastaja tippuukin selästä pimeällä, ja Haddi juoksee itsekseen tiellä kuin päätön kana ja jää auton alle?
Vaikka kuinka vierastankin ajatusta apuohjista ja olen vältellyt niiden ostoa viimeiseen asti, niin nyt on ihan pakko -ei ole kivaa jos pelottaa ratsastaa omalla hevosella, varsinkin kun se on suurimman osan ajasta kiltti kuin nallekarhu. :C Mokoma ryökäle on vain keksinyt uuden, hauskan tavan... 


No mutta, olen tuntenut Haddin nyt useamman vuoden ajan ja oppinut jo jotakin: Se on tuulellakäyvä otus. Kuukauden päästä miut voi varmasti hyvinkin nähdä herättelemässä Haddia, kun se on nukahtanut keskelle tietä. Enkä ruunaa tyhmäksikään sanoisi -silloin kun viimeksi oli riepotteluongelmia, niin kun vähän aikaa oli olympioita pitänyt niin Hödö lopetti suurimmat ryöstöt siihen kun oli tajunnut että ei siitä kumminkaan mitään tule. Niin että, nytkin ihan varmasti muutaman käyttökerran jälkeen rupeaa pää pysymään oikealla paikallaan.

Kuulostaa hirveästi siltä, että yritän vain vakuuttaa itseäni että apuohjissa ei ole mitään hävettävää. No, ehkä vakuuttelenkin.... Jotenkin vaan edelleen karsastan koko ajatusta. Ugh.

Miun pikku esteratsu ♥

Olympiat ovat tehneet tehtävänsä, turha sinkoilu ja temppuilu on jäänyt suurinminosin pois (miinus mitä nyt eilen laavureissun alkuun vähän loikittiin :D). Nyt on jäljellä vain huimasti mukavaa energiaa, jota voi suunnata vaikkapa esteratsastukseen...

Menin tänään vasta 19:00 tallille, joten sain olla aivan rauhassa. Näin ollen uskaltauduin myös hyppäämään kun pelkoa katsojista ei ollut.
Tässä lopputulos.

Kiinnostaisi kyllä tietää Haddin järjenjuoksua, tuota minimaalista sarjan keskiosaa, 30 cm, se ei hypännyt KERTAAKAAN niin ettei olisi puomi tippunut, askelsi vain läpi. o_O Mutta muuten hyppäsikin kunnialla ja korkealta. Hämy hevonen!

Polle hanskassa 24/7

...No varmasti on, ainakin nyt, kun ostin olympiakuolaimet. Katsotaan kuka nyt kiikuttaa, ja ketä. >:T

Haddi ei tosin sitä aluksi tajunnut. Ratsastin maneesissa, ja herra töhötteli menemään samaa tahtia kuin mitä nyt on lähes koko kevään mennyt -luulisi vähintäänkin G2-tason laukkahevoseksi tuon pomppimisen perusteella.
Ekoissa laukoissa VIUH, pää katosi alas ja pukkipukkipukkipukki! Olin aluksi aivan apuaapuaapuaenhaluatippua, mutta sitten muistin uudet kuolaimet -nykäisen seinää päin, ja johan loppuu sinkoilu. Seisotan Haddia siinä hetken, annan uudet laukkapohkeet... nyt ei pyöri pylly, muuten vain rynnitään miten sattuu. No, ei kun vaan äkkiä käännän ympyrälle ja pidätän, kyllä toimi!
Loppuaika mentiinkin oikein nätisti, vaikkakin vähän reippaasti. Mutta mitään ei temppuiltu, sen verran vipuvoimaa noissa olympioissa. Enpä olisi kyllä ikinä uskonut, että Haddille joutuisin moiset ostamaan.

Tänään paloi käsikin, kun tarhasta taluttaessa Haddi päätti portilla äkkiä peruuttaa Glóin ja Brentsun päälle ja potkaista muutaman kerran kavereita kauemmaksi. Naru poltti kivasti. Kyllä, hevosellani on turhankin paljon kevättä rinnassa!

Kaunis kuin kukka keväällä

Näin ohimennen, onnea Relandereille kevään varsasaldosta, toivottavasti vielä syntymättömät ovat samaa upeaa laatusarjaa.
Erityiset onnittellut tästä upeasta prinsessasta!



Tuli aika puun takaa voikkoväri, kun emä on mustankirjava -ja minä kun luulin että isä Koldimmur on kulomusta, mutta nyt kai kaikkien on pakko uskoa että mustanvoikko se on. :D

Rakastan kevättä ja sen tuomia lapsosia!

Pirunsarvet päässä

Haddista on tullut täysi sika!
Ja nyt muutkin ovat huomanneet sen.
Nyt viikonloppuna Miia nimittäin liikutteli Haddia miun puolesta, kun olin Stadissa hillumassa. Loppujen lopuksi Miia taisi saada enemmän liikuntaa kuin hevonen, ja tässä saatte viestejä lainaten tuta mitäs issikka nyt on keksinyt.

25.04.2010 12:39 @miiiu`: Ahahahaha XD Haddipirulaine ♥ Oliks sul kivaa sen kaa muute? :'D valitit ainaki paljo XDDDDDDDDDdd

25.04.2010 12:43 @Hannarihaituva: Nojoo, se oli vaa sillo ihan sekasi siellä maastossa ja johanna näki sen ku se jumitti siin mäessä ja lähti vetää sinne alas :D sit ku kerroin tallilla mariliinalle nii se sano et kannataskoha kokeilla vahvempaa kuolainta :D:D: Se pirulainen laukkas 1km kiitolaukkaa ei suostunu pysähtyy, onneks siin ei ollu ku yks pikkuala mäki vaa joho se hidasti vähäse ja sit taas täysiä. Yritin vaivalloisesti jarruttaa, mut ei se oikee tehonnu :D Sit lauantaina menin jotai 35 min koulua ensi
25.04.2010 12:44 @Hannarihaituva: sillo sitä ei kiinnostanu yhtää sai ihme kohtauksia ja lähti vaa vetää täysiä turpa yläällä, mut kyl se sit välillä kulki peräänannossaki jopa jota en ois oottanu, sit se jalkkarin se kumijuttu hajos nii oli ongelmia pitää se jalassa:D:D:D sit ku alettii hyppää ni se oli iha onnessaaa ja veti pukkeja ja mullikka hyppyjä ja tuli hyvässä laukassa ku käytin raippaa siellä nii ei pudonnu ees ku pari kertaa este : P :D

25.04.2010 12:53 @miiiu`: ....mä en osaa sanoo muuta ku et omg whaddafuck XD

25.04.2010 12:58 @Hannarihaituva: joo olin itekki vähä et mikä sulla haddi on :D sillä oli virtaa paljo :D

Perjantaina jätkä oli tehnyt saman kuin mistä parjasin aikaisemminkin Itulle ja miulle tehneen - loikkasi äkkiarvaamatta ojan yli ja lähti kiikuttamaan jyrkkää, puista alamäkeä pitkin aivan jossakin pöpelikössä. Ryösti kiitolaukkaan, kuulemma myöskin kavahti kunnolla pystyyn jo alkumetreillä. Eilen oli pukitellut ja ollut aivan kuumapäänä kun Miia hyppäsi.
<- no, ainakin hyppäsi kunnolla ja vauhdilla. Tosin Miia selitti tuosta kuvasta, että lähestymisessä oli pylly pyörinyt ja siksi hyppykin lähti noin reunasta.

Huomenna kun menen tallille, puhun Maaritin kanssa niistä kovemmista kuolaimista. Tästä ei tule yhtään mitään, mistä lienee Haddi keksinyt moiset tempaukset mutta kivoja ne eivät ainakaan ole! :T

Ne kisat...

...ne pirun kisat.
Menivät kyllä ihan pyllylleen. :D Mulla kyllä olisi niistä kuvia, mutta en kehtaa edes itse katsoa niitä, joten turha kuvitella että uskaltaisin näyttää teille! (kehtasin myöntyä kirjoittamaankin niistä vasta nyt, kun kisoista on viikkoja. Shame, shame, heavy wwight of shame...)
Alkuaamun fiilikset: soitan kitaralla melankolista, tylsää barrea ja mietin että miten tähän jouduttiin. En halunnut mihinkään kisoihin. Itu ja Miia, ne pirulaiset, pakottivat. Pakko kai se on yrittää, mutta tuskin hyvää jälkeä tulee.

Kunhan menen sinne, nopeasti niin se on nopeastikin ohi.
Tallilla on iloinen tunnelma, se tarttuu minuunkin ja olen ihan jeejee ja höntyän ja laitan Haddia valmiiksi ihan intona. Näen pienenpienen toivonkipinän pilkahtavan syvän epätoivon suosta -ehkä nää kisat sittenkin onnistuu...
Suorituksessa tajusin että olinpas ärsyttävän ylioptimistinen. Siinä vaiheessa kun maneesin ovi työnnetään mein takana kiinni, iskee niin hemmetin kova ramppikuume että te ette voi uskoa ilman että koette. Pyörryttää, oksettaa, tekee mieli karata mutta ovikin on kiinni. Tuomarit eivät pelota, rata ei pelota -vaan katsomo. Siellä ne tapittaa silmät kiiluen, oikein ahnehtien ja odottaen että mokaan.
Ja Haddinryökälehän tajusi että meikä on ihan kauhusta kankeana siellä selässä. Ensimmäinen "kokeilueste" meni hienolla hypyllä, mutta sitä edeltänyt pukkipukkipukki ei ollut niin kiva. Sen jälkeen koko loppusuoritus meni samaan rataan: nahjaamista, ryntäilyä, esteiden tohjomista ja ohimenemisiä. Odotin vain että pääsisin edes toinen jalka haudassa pois sieltä katsojien silmien edestä.
Suorituksen jälkeen oli niin kettumainen fiilis että huh huh. Suututti, miten mie nyt sellailla säikyin, ihan ihmisiähän nekin on. Kaikki varmasti luuli että mökötin siitä että meni niin surkeasti, mutta totuus on se että olin vain pettynyt siihen etten ole vieläkään päässyt ramppikuumeestani eroon. Minähän siis olen niin kova stressaamaan, että en voi harjoitella edes pikkuista estettä jos vaikka vain kavereitani olisi messissä.

No, nyt on seuraava haaste edessä, eikä se liity ratsastustaitoihini: pitää päästä esiintymispelosta eroon!