Ne kisat...

...ne pirun kisat.
Menivät kyllä ihan pyllylleen. :D Mulla kyllä olisi niistä kuvia, mutta en kehtaa edes itse katsoa niitä, joten turha kuvitella että uskaltaisin näyttää teille! (kehtasin myöntyä kirjoittamaankin niistä vasta nyt, kun kisoista on viikkoja. Shame, shame, heavy wwight of shame...)
Alkuaamun fiilikset: soitan kitaralla melankolista, tylsää barrea ja mietin että miten tähän jouduttiin. En halunnut mihinkään kisoihin. Itu ja Miia, ne pirulaiset, pakottivat. Pakko kai se on yrittää, mutta tuskin hyvää jälkeä tulee.

Kunhan menen sinne, nopeasti niin se on nopeastikin ohi.
Tallilla on iloinen tunnelma, se tarttuu minuunkin ja olen ihan jeejee ja höntyän ja laitan Haddia valmiiksi ihan intona. Näen pienenpienen toivonkipinän pilkahtavan syvän epätoivon suosta -ehkä nää kisat sittenkin onnistuu...
Suorituksessa tajusin että olinpas ärsyttävän ylioptimistinen. Siinä vaiheessa kun maneesin ovi työnnetään mein takana kiinni, iskee niin hemmetin kova ramppikuume että te ette voi uskoa ilman että koette. Pyörryttää, oksettaa, tekee mieli karata mutta ovikin on kiinni. Tuomarit eivät pelota, rata ei pelota -vaan katsomo. Siellä ne tapittaa silmät kiiluen, oikein ahnehtien ja odottaen että mokaan.
Ja Haddinryökälehän tajusi että meikä on ihan kauhusta kankeana siellä selässä. Ensimmäinen "kokeilueste" meni hienolla hypyllä, mutta sitä edeltänyt pukkipukkipukki ei ollut niin kiva. Sen jälkeen koko loppusuoritus meni samaan rataan: nahjaamista, ryntäilyä, esteiden tohjomista ja ohimenemisiä. Odotin vain että pääsisin edes toinen jalka haudassa pois sieltä katsojien silmien edestä.
Suorituksen jälkeen oli niin kettumainen fiilis että huh huh. Suututti, miten mie nyt sellailla säikyin, ihan ihmisiähän nekin on. Kaikki varmasti luuli että mökötin siitä että meni niin surkeasti, mutta totuus on se että olin vain pettynyt siihen etten ole vieläkään päässyt ramppikuumeestani eroon. Minähän siis olen niin kova stressaamaan, että en voi harjoitella edes pikkuista estettä jos vaikka vain kavereitani olisi messissä.

No, nyt on seuraava haaste edessä, eikä se liity ratsastustaitoihini: pitää päästä esiintymispelosta eroon!