lauantai 6. maaliskuuta 2010

Ratsastustunnit

Haddin legendaarinen "En mee, pelottavaa, sähkölanka napsuu HUI!" kohtaus.... ->


En tajua tätä. Viime tunti ei mennyt niin kauhean surkeasti, vaikka toki paremminkin olisi voinut mennä -mutta silti siis ihan, öö, normimenoa.

Silti jostakin syystä miua on jok' ikisen tunnin jälkeen masentanut aina vaan enemmän ja enemmän. Tunnit ovat aina hirmu mukavia, opetus todella laadukasta ja intensiivistä, Maarit sekä Marjo pitävät molemmat tosi ihania tunteja siis ylipäätänsä. Kehuvat jos on kehuttavaa, opastavat jos on opastettavaa ja osaavat ottaa asioita ihan huumorikantiltakin, mitä ei -kokemuksen syvällä rintaäänellä- ikävä kyllä aina kaikilla talleilla tapahdu.
Miksi siis tulee se tuttu, inhottava "En mä osaa mitään oon turha likka"-tunne? Se hyökkää pienimmästäkin vastoinkäymisistä aina kimppuuni, jos sulkutaivutus ei nyt ole ihan just prikulleen tai tulee pientä pukkia, niin heti on möks möks, heti pitää miettiä miksi oon surkee. Koko ajan on kamalasti paineita siitä että nauretaanko miulle jos kämään jossakin ihan normissa jutussa, pidetäänkö miua ihan surkeana ratsastajana.

Varmaan tuon takia pelkään niitä kisojakin. Pelottaa, että onnistuuko, ettei tarvitsisi kuulla niitä säälilauseita "ens kerralla sit paremmin" ja "viimekshän te tulitte kolmansiksi, ei aina voi mennä hyvin!" Pienet esteet on aina ollut meidän heikkous... Tästä just ihan hetikohta lähden maneesiin harjoittelemaan niitä. Raportoin sitten, miten meni. Onko toivoa. :/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti